Siirry tekstisisältöön ›
SV FI

Ajankohtaista

Ajankohtaista

Abilita kasvaa nopeasti


16.08.

Abilita on vahvassa kasvuvaiheessa ja on palkannut kahdeksan uutta työntekijää, jotka aloittavat uusissa tehtävissään syksyn aikana. Meillä on projekteja kaikilla toimialoillamme ja tarvitsemme uusia resursseja vastataksemme kasvavaan kysyntään, sanoo myyntijohtaja Frej Salmela. Abilita vahvistaa uusien työntekijöiden myötä myös asemaansa Kokkola-Pietarsaari alueen suurimpana ICT-työnantajana. Syksyn aikana esittelemme kaikki uudet työntekijät ja ensimmäisenä esittelvuoroon pääsevät Jacob ja Monica.

 

Olen Jacob Kronqvist. Abilitalla tulen työskentelemään ohjelmistokehittäjänä. Vuodesta 2013 lähtien olen opiskellut ja työskennellyt vuorotellen. Vuonna 2021 valmistuin energiatekniikan diplomi-insinööriksi. Olen aiemmin työskennellyt .NET -ohjelmoijana paikallisessa yrityksessä ja diplomityöntekijänä yhtiölle, joka valmistaa soodakattiloita. Vapaa-ajalla ajan moottoripyörällä, urheilen tai pelaan videopelejä.

 

 

Nimeni on Monica Wilhelms-Duvnäs ja aloitin tänä syksynä Abilitalla varhaiskasvatuksen järjestelmäkonsulttina.

 

Olen 40-vuotias ja koulutukseltani sosionomi. Myös aiempi työkokemukseni on varhaiskasvatuksen eri tehtävistä. Olen mm. työskennellyt lastentarhanopettajana ja varhaiskasvatuksen opettajana.

 

Vapaa-aikaa vietän mielelläni perheen ja ystävien kanssa. Lisäksi kiinnostuksenkohteisiini kuuluu juokseminen sekä voimaharjoittelu. Rentoudun yleensä uppoutumalla hyvään kirjaan.

 

Odotan innolla, että pääsen uusien mielenkiintoisten tehtävien pariin Abilitalla.

 

 


Takaisin tiedotteisiin
Asiakaspalvelu

Mainostoimisto Semio | Webio julkaisujärjestelmä