Siirry tekstisisältöön ›
SV FI

Ajankohtaista

Ajankohtaista

Abilitan asiakkaat ovat yhä Kanta-palvelun käyttäjien huipulla


17.09.

Abilita osallistui Kansa-projektin stategiakokoukseen 3.9.2019 ja sai kuulla THL:n ja Kelan edistymisraporteista sekä ottaa osaa Kanta-projektin ja muiden kansallisten kehitysprojektien tulevaisuuden strategioiden suunnitteluun. Kokouksessa kävi ilmi, että sosiaalisektorin Kanta-palveluiden käyttö lisääntyy tasaisesti ja tällä hetkellä arkistoituja dokumentteja on 1,7 miljoonaa. Tiedämme, että pelkästään Vaasa on arkistoinut yli miljoona dokumenttia ja kun lisätään kaikki Pietarsaaren KSSR:n dokumentit, on todella syytä olla ylpeä siitä, mitä Abilitan asiakkaat ovat Pohjanmaalaisessa hengessä saavuttaneet.

 

Toinen esiin tullut mielenkiintoinen seikka oli se, että kaikkiaan 14 organisaatiota ilmoitti ottavansa Kanta-palvelut käyttöön 2. aallossa (vuoden 2019 alussa), mutta vain kaksi organisaatiota onnistuivat ja toinen heistä oli Pietarsaaren KSSR.

 

THL halusi myös muistuttaa, että kunnilla on vain vuoden 2020 loppuun saakka aikaa päivittää järjestelmänsä palvelutehtäväpohjaiseksi ja käyttöoikeuksiin (THL 1/2017) perustuvaksi. Tämä riippumatta siitä ovatko he ottamassa Kanta-palvelut käyttöön nyt tai myöhemmin. Viisi ruotsinkielistä Pohjanmaalaista kunta-asiakastamme, joilla ei vielä ole palvelutehtäväversiota, ottavat sen käyttöön suuressa yhteistyöprojektissa syyskuun aikana. Myös Ahvenanmaalaisilla asiakkaillamme Folkhälsan Ålandilla ja Eckeröllä on palvelutehtäväversio käytössä ja Maarianhamina sekä Jomala ottavat sen käyttöön marraskuussa.

 

Lopuksi on mainittava tulevaisuuden visio, joka muistuttaa meitä horisontissa häämöttävästä sosiaalihuollon Graalin maljasta: ”Tavoitteena on, että vuodesta 2022 lähtien kansallisia tilastoja (kuten Hilmo-tilasto) ei enää pyydetä kunnilta, vaan tiedot luetaan suoraan Kanta-palvelusta”.


Takaisin tiedotteisiin
Asiakaspalvelu

Mainostoimisto Semio | Webio julkaisujärjestelmä